Setlementti Puijola oli mukana järjestötorilla – ” Näin tietoa Puijolan palveluista leviää muille kuopiolaisille toimijoille”

– Suurin anti tällaisesta tapahtumasta on, että pääsemme esittelemään yhteistyökumppaneille ja asiakkaille Puijola toimintaa, sanoo Aggredin vastaava ohjaaja Pasi Raatikainen.
Kasarminkadulla riittikin vilskettä noin yhdentoista aikaan perjantaina, ja moni paikallinen oli hakemassa tietoa järjestöistä myös työn puolesta. Päivän aika järjestötorilla kävi yli 100 ihmistä.
– Tämä on hyvä tilaisuus, jossa on tarjolla laajasti tietoa, siitä, mitä järjestöjä Kuopiossa on. Se auttaa siinä, että osaa ohjata asiakkaita oikeisiin paikkoihin, sanoi lapsiperheiden infossa työskentelevä Elina.
Elinalle Puijolasta oli ennestään tuttuja Kompassi ja Tyttöjen Talo. Kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöihin keskittyvän Aggredin lisäksi järjestötorilla oli mukana Setlementti Pujiolasta Kuopion Asumisneuvonta ja rikostaustaisia sekä heidän läheisiään tukeva Mahku.
– Puijola on ollut mukana tapahtumassa usean vuoden ajan ja tunnelma Järjestötorilla on aina ollut loistava, sanoo asumisneuvoja Elisa Hämäläinen Kuopion Asumisneuvonnasta.
– Sen lisäksi, että järjestötori tarjoaa kootusti tietoa Kuopion alueen eri järjestöistä, on tapahtuma myös järjestöjen keskinäistä yhteisöllisyyttä vahvistava tapahtuma, sanoo koordinaattori Tanja Turunen Mahkusta.

Raatikaisen mukaan tapahtumassa käy perinteisesti myös paljon opiskelijoita hakemassa tietoa. Järjestöt tarjoavat monia palveluita, joita oppilaitokset eivät tarjoa opiskelijoille.
– On tärkeää saada kasvot tutuksi yhteistyökumppaneille. Arjessa ei ole aina aikaa jutella heidän kanssaan, mutta tällaisissa tilaisuuksissa sitä on. Mietimme yhdessä muiden järjestöjen kanssa, mikä palvelu sopisi, kenellekin asiakkaalle.
Raatikaisen laskujen mukaan esimerkiksi Aggredi on tehnyt yhteistyötä ainakin 8 paikalla olevan järjestön kanssa eri tavoin.
– Samalla on tietoa meistä leviää yhteistyökumppaneille, se leviää sitä kautta heidän asiakkailleen.
Kuopion järjestötori pidettiin Turvalinkin tiloissa Kasarmikadulla. Setlementti Puijolan lisäksi mukana oli useita paikallisia järjestöjä, kuten mm. Työterapinen yhdistys, Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ja Ensikotiyhdistys.

Kirjoittanut Kari Angeria Tutustu henkilön kirjoituksiin
PHP Code Snippets Powered By : XYZScripts.com